Teemme isoveneen perinteisen mallin mukaan vain kahdeksalla lautakerralla, joten laudat ovat huomattavan leveitä ja paksuja (vrt kuvaa 1 alla, kaasusytytin on noin 7 cm korkea).

Näin leveissä tukeista läpisahatuissa laudoissa on aina erotettavissa sydänpuun puoli. Tuntuu olevan kaksi koulukuntaa sen suhteen, kiinnitetäänkö laudan sydänpuun puoleinen sivu veneen ulko- vai sisäpuolelle päin. Oma asiantuntijamme suositteli tapaa, jossa sydänpuun puoli tulee veneen ulkopuolelle.

Sahattavaa ykköslautaa varten valitsimme raakalautapinosta sopivan leveän mahdollisimman virheettömän laudan johon mallilaudan avulla piirsimme reunaviivat. Alareunaan jätimme köliä vasten höylättävän viisteen verran työvaraa.
Taivutettaessa paksua noin 22 mm:n vahvuista lautaa voimakkaasti pituus akseliinsa nähden (propeliksi) se
pyrkii nousemaan ylös irti steeveistä eri tavalla kun ohut vanerinen mallilauta. Siksi jätimme steevien kohdalle päihin laudan alareunaan pienen työvaran. Tämä antoi mahdollisuuden pienentää laudan päiden alareunaan muutoin syntyvää rakoa.

Lauta sahattiin sirkkelissä työvaroin korjatun reunaviivan mukaisesti. Seuraavaksi höyläsimme laudan pinnat oikohöylässä oikeaan paksuuteen. Tämän jälkeen piti mitoittaa ja höylätä köliä vasten tuleva laudan reuna sopivaan kulmaan.
Lauta on kiinnitettynä lopullisessa asennossaan keulassa ja perässä lähes pystysuorassa ja keskellä venettä suurimmassa kulmassa köliin nähden. Siksi alareunan vinous on laudan joka kohdassa erilainen. Tämän vinouden mittasimme kulmatulkilla valmiiksi muotoillun vieterilaudan eli kölin yläosan alapinnasta noin metrin välein. Laudan vastaaviin kohtiin teimme höyläämistä varten merkit. Lopuksi höyläsimme käsihöylällä alareunan merkkien mukaan vinoksi niin, että se sopii köliä, steevejä, vieterilautaa ja mallikaaria vasten.

Ennen kuin lauta tuntui sopivan paikoilleen, oli kokeiltava ja korjattava moneen kertaan. Suora höyryttämätön jäykkä lauta saatiin sovitettua vain lyhyeltä matkalta ja lopullinen muotoilu piti tehdä myöhemmin.
Viimeistä korjaushöyläystä vaille valmis lauta höyrytettiin eli pasutettiin tarkoitusta varten vanerista valmistamassamme pitkänomaisessa laatikossa, ”pasutuspöntössä”. Pönttöön johdettiin kiehuvasta vesiastiasta kuumaa vesihöyryä siten että pöntössä lämpötila oli vähintään 60-70 astetta. Pasutusaikana pidimme tunnin lautapaksuuden tuumaa kohti eli tapauksessamme tunnin verran. Höyrystyksen aikana lauta ligniineineen pehmeni ja muuttui notkeaksi..
Kuva 1, laudan pasutus.

Veimme nopeasti pasutetun laudan paikalleen ja keulasta alkaen kiinnitimme sen vinkoilla samalla taivuttaen ja edeten perään päin, kunnes lauta oli koko pituudeltaan kiinnitetty. Jätimme laudan jäähtymään ja kovettumaan paikalleen muutamaksi päiväksi kunnes suurimmat jännitykset olivat poistuneet.
Kuva 2, lauta kiinnitettynä pasutuksen jälkeen.

Tämän jälkeen irrotimme vinkat ja teimme viimeiset korjaushöyläykset ennen lopullista kiinnitystä.
Ennen kiinnitystä sivelimme tervasta, vernissasta ja liitujauhosta valmistettua massaa kiinnityspintoihin laudan päihin ja steeveihin. Näiden välille laudan reunaan ja köliin sivelimme paksua tervaa kumpaankin kiinnityspintaan. Sen jälkeen painelimme lehmänkarvasta valmistettua huopanauhaa laudan reunassa olevan tervan päälle. Kun vielä voitelimme huopakaistan päälipuolelta paksulla tervalla oli lauta valmis lopulliseen kiinnitykseen.
kuva 3, laudan viimeistelyhöyläys. Kuva 4, terva ja huopakaista.

Lauta kiinnitettiin samoin kuin pasutuksen jälkeen keulasta alkaen taivuttamalla ja samalla kiinnittäen vinkoilla. Ensimmäisen laudan kiinnitimme puuruuveilla massalla käsiteltyihin steeveihin ja tervattuun”vieterilautaa” korvaavaan kölin huullokseen. Toisen puolen ykköslaudan kanssa toimimme tietysti samalla tavalla.
kuva 5, ykköslauta paikallaan.

Loput laudat työstimme ja asensimme vastaavalla tavalla sillä erotuksella, että ruuveja käytimme vain keula ja perästeviin tai ylempänä peräpeiliin kiinnittämiseen. Edelliseen lautaan kiinnittämisen teimme kupariniitein.
Koska laudat limityksen kohdalta taivutettiin kaarta vasten, oli aina alimman laudan liitospintaa höylättävä siten että laudoitus taipui kaaria vasten, eikä limisauma jäänyt auki miltään kohdalta.
Ennen niittien kuparinaulojen reikien poraamista mittasimme reikien paikat siten, että myöhemmin tehtävien kiintokaarien kohdat jäisivät niiteistä vapaiksi.
Kun lauta oli sovitettu useiden korjaushöyläysten jälkeen ja kiinnitetty tervoineen karvoineen vinkoilla paikalleen steeveihin, mallikaariin ja edelliseen lautaan voitiin niittien reiät porata merkittyihin kohtiin. Reikiin löimme naulat, joihin lyöntiraudalla löimme kupariprikat samalla pitäen naulan kannasta vastaan tarkoitusta varten valmistetulla työkalulla ”hurstilla” niin, ettei naula pääsisi liikkumaan ja limisaumasta tulisi pitävä.
Kuparinaula katkaistiin pihdeillä naulan paksuuden verran niitin yläpuolelta ja niitattiin niittausvasaralla samalla pitäen hurstia vasteena tarkalleen naulan kannalla.
Kuva 6, kuparinaulan niittaus hurstilla.

Useimmat kylkilaudat teimme kahdesta osasta siten, että ne liitettiin toisiinsa kiintokaarien väliin sovitetulla lappuliitoksella. Katkaistujen lautojen päiden tuli tarkalleen sopia toisiaan vasten, jotta saumasta tulisi tiivis. Jatkoskohdan sisäpuolelle kiinnitimme niittaamalla tervamassalla sivellyn laudan pätkän. Vierekkäisten lautojen jatkoskohdat sijoittelimme lujuuden varmistamiseksi siten, että ne jäivät eri kaariväleihin.
Kuva 7, laudan jatkoskohta.